Valittamisen vaikeus
On se nyt vaan niin, että some_onnellisessa maailmassa oksennetaan twiitteihin sateenkaaria ja kultareunasia pilvenhattaroita. Digi-illuusioita luotaessa kaikki mikä kuvaa epäonnistumista ja koostuu vaikerruksesta ja valittamisesta on vähintäänkin väärin ja pannassa kuten alkomahooli oli kieltolain aikaan. Silti sitä moni tekee, itseni mukaanlukien, vähintääkin salaa some_julkisuuden ulkopuolella.
Oma näppäimistökin itki muutaman viikon hiljaisena pohjamudissa madellen epäonnistumisen tuomaa tuskaa, jossa kalanruuaksi päätyminen ei aina tuntunut niin huonolta vaihtoehdolta kuin se kuullostaa. Omassa liukuhihna_kisailuissani kahdessa viimesimmässä sm-mittelöissä olisi kummassakin tehnyt mieli heittäytyä selälleen itkemään kesken leikin, potkia ilmaa, huutaa, raivota ja ottaa DNF. Valitettavasti ( tai erittäin hyvä) tällainen melodramaattinen filmatisointi ei ole sosiaalisesti sallittua kuin jalkapallossa, joten naama irvessä omalla Raatteen tielläni oli mentävä loppuun asti, vaikka se pää kainalossa. Omista aikatavoitteista jäätiin miltei valovuosi ja sijoituksiksi tuli 6. ja 8. sija N35-39 sarjassa. Selviytyminen läpi ei kuitenkaan riitä ainakaan itseltä poistamaan epäonnistumisen luomaa vitutusta ja aallonpohjaa, jossa tulee synkimpinä hetkinä miettittyä miltei sitä köyden jatkoa tai ankkurin painoksi päätymistä. Toisaalta yhtään viisaampi yksilö osaisi ymmärtää ja ottaa vastoinkäymiset osana normaalia elämää ja elämisen tarkoitusta haastamatta pyhän kolminaisuuden antamia piikkimattoja elämän_pyörän renkaiden alle.
Se kuuluisa kolmas pyörä tuntuukin olevan joka asiassa aina liikaa ja räjäyttävän paletin uuteen uskoon. Joissain tapauksissa jopa koko perhe-elämänkin. Kolmannesta pyörästä triathloonin parissa olen kuullut lausahduksia (Kirjoitin tähän vain ne painokelpoiset versiot); "Kyllä se uinti ja pyörä menee mut sit se juoksu...", tai "Kunhan uinnista selviää hengissä niin pyärä ja juoksu on sit peace of kakku." Tunnistan itsekin loikkineeni näiden triathlonin piirissä pyörivien duathlon_heimojen välillä, aina tilanteesta riippuen.
Onhan kolme lukuna, pyhä ja mystinen sekä turhan epätasapainoinen mihin tahansa rakennelmaan saati, että kolmea asiaa pitäisi osata tehdä täydellisyyttä hipoen ja jos ei nyt ihan samanaikaisesti, niin mahdollisimman nopeasti ja perä jälkeen. Kollega joskus tokaisi, että oli nuorempana yleisurheilussa seitsenottelija, koska oli semi_paska kaikissa lajeissa. Samaa ajattelin aiemmin triathlonista, kolme noin keskinkertaista tai vähän parempaa suoritusta putkeen, niin hyvä tulee ja kello kiittää.
Todellisuus, enkä nyt puhu some sellaisesta, osaa toisinaan ja monesti yllättää ainakin meikäläisen. Jostain kantapään ja päätä seinään hakkaamisen välimaastosta tuli itselle pieni ahaa_elämys siitä, että triathloni ei todellakaan ole sitä keskinkertaisesti lajista lajiin rämpimistä kelloa vastaan. Triathloni on pikemminkin kuin semi-Sims-simulaatio, pienoiselämä mikroskoopin alle puristettuna. Todellista kauhun tasapainoa ja palapelin koossa pitämistä alusta loppuun. Kuten se normi arki; keskituloisen, keski-ikäisen, ikuista kesälomaa odottavan, työssäkäyvän, elämäänsä kyllästyneen, lyckriin ja spändekseiksi pukeutuvan ja jättimäisen asuntolainan omaavan ihmisen elämässä.
Tiathloonissa niin elämässäkin tulee palaute, vähintääkin puolisolta, jos lähtee takki auki leijumaan ja keulii mopon rotkoon kesken reissun. Parhaansa mukaan on taiteiltava läpi niin, ettei syö muilta osa-alueilta pohjia pois.
Kisoissa liian hapottava uinti vetää herkästi vieterin löysälle pyöräilyyn. Ja fillarilla vielä todennäköisemmin voi pyöritellä jalat alta juoksua varten. Ja toisaalta, juostakin on vaikea yhtä hyvin kuin sileällä ( pelkissä juoksu_mittelöissä), vaikka kuinka yrittäisi. Tai sitten on todellakin eväät jääneet laukkuun uinnin ja pyöräilyn osalta.
Omat triathlonikauden tärkeimmät kisat, Lohjan olympiamatkan sm-kisat ja Joroisten puolimatkan sm-kisat pilasin osaamattomuudellani taiteilla oman elämäni kiikkulaudalla. Yhtenä mahdollisena syynä tähän oli oma kykenemättömyys pysyä sopivassa ruokavaliossa. Selityksiä voi etsiä, vastuu palautuu kuitenkin vain sille peilistä tuijottavalle kummajaiselle. Kova on tarve selittää ja selvittää, vaikka tärkeintä olisi vain hyväksyä epäonnistuminen. Nieleskelty on ja työnnetty matalaliitoisia tuntemuksia takaisin sinne, mistä ne yrittivät kammeta ilmoille. Siteeraten yhtä kuuluisaa Elokuvahahmoa ( joka on otellut ihan liian vanhana, ihan liian monessa elokuvassa); Ei se kuinka kovaa lyöt, vaan kuinka monta iskua kestät. Joten bring it on!
Muutaman takaiskun jälkeen pääsin edes vähän tolpilleni. Saan lopettaa blokin someonnelliseen sateenkaarioksennuksen ja uuteen nousuun:
Aallon pohjilla pyörineenä menin laittamaan kisailmon vetämään Pirkkala-triathloniin. Sopiva sprinttimatka vetäistäväksi heti viikko Joroisten kauhuskenaariosta. Omassa tapauksessani nimenomaan kolmas kerta toden sanoi. Sain perusvahvan suorituksen vetäistyä. Ainut kiirastulimainen korvennus kisassa oli helvetinmoinen helle, jonka sain nujerrettua muutaman desilitran rintavarustuksen suurennoksella. Kiitos seuramme alias jokapaikanhöylän Virjon Petrin, joka klubbenin teltalla jakeli (pyytämättä) neuvoja juoksun vähäisestä
juotosta. Yllätys, etten päässyt karkuun ilman Zerodin lötköpötköä tissivaossa, ja jälkikäteen sanottuna hyvä niin. Kolmenkymmentä plus helteellä oli todellakin tarve hörppää vettä useammin kuin kerran. Kisasta irtosi naisten yleisen sarjan voitto, hyvää mieltä ja pilvenhattaraa sekä edellämainittua sateenkaarioksennustata hästägä kiitollinensiunattuonnellinen lausahduksen kera.
Elina
 |
| Juoksu kulkee Pirkkalassa |
Se kuuluisa kolmas pyörä tuntuukin olevan joka asiassa aina liikaa ja räjäyttävän paletin uuteen uskoon. Joissain tapauksissa jopa koko perhe-elämänkin. Kolmannesta pyörästä triathloonin parissa olen kuullut lausahduksia (Kirjoitin tähän vain ne painokelpoiset versiot); "Kyllä se uinti ja pyörä menee mut sit se juoksu...", tai "Kunhan uinnista selviää hengissä niin pyärä ja juoksu on sit peace of kakku." Tunnistan itsekin loikkineeni näiden triathlonin piirissä pyörivien duathlon_heimojen välillä, aina tilanteesta riippuen.
Onhan kolme lukuna, pyhä ja mystinen sekä turhan epätasapainoinen mihin tahansa rakennelmaan saati, että kolmea asiaa pitäisi osata tehdä täydellisyyttä hipoen ja jos ei nyt ihan samanaikaisesti, niin mahdollisimman nopeasti ja perä jälkeen. Kollega joskus tokaisi, että oli nuorempana yleisurheilussa seitsenottelija, koska oli semi_paska kaikissa lajeissa. Samaa ajattelin aiemmin triathlonista, kolme noin keskinkertaista tai vähän parempaa suoritusta putkeen, niin hyvä tulee ja kello kiittää.
 |
| Voitto tuntuu makelta pettymysten perään |
Tiathloonissa niin elämässäkin tulee palaute, vähintääkin puolisolta, jos lähtee takki auki leijumaan ja keulii mopon rotkoon kesken reissun. Parhaansa mukaan on taiteiltava läpi niin, ettei syö muilta osa-alueilta pohjia pois.
Kisoissa liian hapottava uinti vetää herkästi vieterin löysälle pyöräilyyn. Ja fillarilla vielä todennäköisemmin voi pyöritellä jalat alta juoksua varten. Ja toisaalta, juostakin on vaikea yhtä hyvin kuin sileällä ( pelkissä juoksu_mittelöissä), vaikka kuinka yrittäisi. Tai sitten on todellakin eväät jääneet laukkuun uinnin ja pyöräilyn osalta.
Omat triathlonikauden tärkeimmät kisat, Lohjan olympiamatkan sm-kisat ja Joroisten puolimatkan sm-kisat pilasin osaamattomuudellani taiteilla oman elämäni kiikkulaudalla. Yhtenä mahdollisena syynä tähän oli oma kykenemättömyys pysyä sopivassa ruokavaliossa. Selityksiä voi etsiä, vastuu palautuu kuitenkin vain sille peilistä tuijottavalle kummajaiselle. Kova on tarve selittää ja selvittää, vaikka tärkeintä olisi vain hyväksyä epäonnistuminen. Nieleskelty on ja työnnetty matalaliitoisia tuntemuksia takaisin sinne, mistä ne yrittivät kammeta ilmoille. Siteeraten yhtä kuuluisaa Elokuvahahmoa ( joka on otellut ihan liian vanhana, ihan liian monessa elokuvassa); Ei se kuinka kovaa lyöt, vaan kuinka monta iskua kestät. Joten bring it on!
Muutaman takaiskun jälkeen pääsin edes vähän tolpilleni. Saan lopettaa blokin someonnelliseen sateenkaarioksennuksen ja uuteen nousuun:
 |
| Mä ja desilitratäytteet |
juotosta. Yllätys, etten päässyt karkuun ilman Zerodin lötköpötköä tissivaossa, ja jälkikäteen sanottuna hyvä niin. Kolmenkymmentä plus helteellä oli todellakin tarve hörppää vettä useammin kuin kerran. Kisasta irtosi naisten yleisen sarjan voitto, hyvää mieltä ja pilvenhattaraa sekä edellämainittua sateenkaarioksennustata hästägä kiitollinensiunattuonnellinen lausahduksen kera.
Elina
Kommentit
Lähetä kommentti