Konkkailua kerrakseen

Sappee UpHillRun poika kotiin. 

Talvikausi tuli ja menikin jo aikaa sitten. Moottoriradan puomi meni säppiin 8.4. Siihen samaan syssyyn loppui meikämandoliinin talvikausi. Mandoliini soi ja vinkui sen verta talvella, että muutaman viikon levot teki terää heti alle. Pikkuhiljaa on taas yritetty käynnistellä konetta kesäkaudelle harjoittelun ja kilpailujen osalta. Aulangolla tuli käytyä hölköttelemässä muutamisen viikkoa takaperin. Kauden avaus meni jotakuinkin ja erittäin paljon penkin alle. Neljäs sija ja lammasmainen olo, kun ei edes kiinnostanut yrittää juosta. Näin jälkikäteen voin rehellisesti sanoa, että muija oli pehmee. Mutta ei kyllä tossukaan ollut syönnillään sitten yhtään.

Jostain syystä keksin talvella ostaa kaksi paria minulle täysin uusia lenkkareita, kunnon insinöörihaitekkiä. Swiss-made lukee isolla kyljessä niinkuin niissä ikuisuuksia juoksevissa kelloissakin. Ja ne on niin hyviä kelloja, ettei niihin tarvi edes patteria vaihtaa. Siks mäkin luulin et juoksen uusilla insinöörikengilläni ikuisuuden ja helvetin kovaa. Ainakin ne makso sen verran et ois pitäny juosta. Mut arvatkaas mitä? No en juossu. En kovaa, enkä  ikuisuuksia. Rahaa sain kyl tuhlattua pilviunelmiini lentävästä askeleesta. Ei leijunu askel, mut persaus viisti kyl tiukasti maankamaraa ja tuntui painavan vielä muutaman lisäkilon yrittäessäni taapertaa eteenpäin. Joku sellanen "katso kenkägurun loikkaa" biisi, ois varmaan sopinu laulella korvamatona mun pompotellessa etiäpäin sweittiläisillä kopottimillani.

Katso kenkägurun -loikkaa. Forssan puolimara

Totesin taas, kuten aina ennenkin olen todennut lenkkarimalleja vaihtaessani, että jostain syystä mä en osaa juosta ilmapatjalla, tai millään vaimentavalla lenkkarilla. Joskaan nyt en osaa juosta edes vaimentamattomalla. Ainakaan kovaa. Mutta vähän kovempaa pääsen vaimentamattomilla sentäs kuin näillä mun uusilla bumber-pohjilla. Niissä kun tuntuu, että kykenee just lätsäyttämään jalan maahan ja siihen se sitten jääkin. Kuin liimattuna. Ei tuu mun aivokoppaan signaalia koivesta, että nostappa neiti sitä jalkaa etiäpäin, jos haluat jonnekin liikkua. Sikaohuella kovatpohjalla kivenmurikat sentäs iskee asfaltillakin läpi jalkapohjaan sellasen tällin, että jo pelkästä kivusta täräyttää jalan ylös yrittäen löytää sopivampaa paikkaa sijoittaa tohvelinsa. Vähän niinkuin sanotaan, että kuvitteleppa juoksevas niillä tulisilla hiilillä. Nopeaa kontaktia ja silleen.

Ihan en vielä ensimmäiseen kisaan kuitenkaan luovuttanut mun uutta lenkkarioperaatiota. Käväisin Forssassa puistojuoksuissa juoksemassa puolimaratonin verran toisella uudella lenkkarilla. Pikkasen parempaa menoa oli kuin edellisessä juoksu yrityksessäni. Naisten nopein aika tuli puolimaratonilla, mutta omasta ennätyksestä jäätiin reilusti. Yks harharetkikin mahtui matkaan, tosin ei kovin pitkää, kun takana tuleva huus mut takas reitille. En ihan Niskasen vauhtia menny siis, tai sit sillä äijällä oli tosi kova ääni. Veikkaan vahvasti ensimmäistä. Tossut ei oikein tälläkään kertaa olleet syönnillään. Kenkä tuntui askeltaessa tönköltä ja rintaranka oli aivan tukossa kaulaan asti viimeisen viitisen kilometriä. Tiukkaa teki päästä maaliin asti, sen verta sattui niskaan ja päähän sekä rintakehässä tuntui mahtava fasettilukko. Maaliviivan yli kuitenkin selvisin ja vesihelmessä yritin sit tehdä rintarangalle aukovaa uintireeniä juoksun päälle.

Pikkasen vei varmasti terää Forssan kirmaisusta edellisenä päivänä ollut epävirallinen ylämäkijuoksun-sm SappeenUpHillRun. Siellä tuli juostua tuplamatka 9.7 km. Kolme kertaa laskettelurinteen nousu ylös ja pari kilometrimäkinousua siihen päälle. Reitti oli raskas, mutta naisten yleisen sarjan voitto irtosi omalla suorituksella. Hapokasta oli meno mäissä ja järjestäjien kiinnittämät kommentit mäkien varsilla; "ime parsaa", "mummokin juoksee kovempaa", "vielä nousee polvi", "tämä on juoksukisa ", sai kyllä irvistämään vielä lisää. Vikassa nousussa todella tuntui, että se mummokin menis kovempaa. Ja vielä lumessakin. Tasasella ja alamäissä

I did it -Kisan jälkeinen tuuletus

juoksu tuntui rullaavalta ja eteenpäin vievävältä. Jalassa  olikin plainit_luotto_polkutykit. Ehkä tää on tätä selittelyä itselleen, miksi pitää saada taas lupa ostaa uusia lenkkareita. Ja olla myöntämättä, että oli vaan tosi lammas ja juoksi surkeesti. Niin tai näin, Ellu taitaa palata vanhoihin tuttuihin popoihin taas tämän harhareissun jälkeen. Todettakoon vain, että ei se ruoho ollut vihreämpää tässäkään asiassa aidan toisella puolella. -Keep on running. Kisoja tulee vielä.

Elina